sunnuntai 23. elokuuta 2009

ressaa,ressaa ja RESSAA!

EMC eli European Mining Course, tiedoksi niille, jotka eivät asiasta mitään tiedä.

kesätyöt melkein ohi [x], kaikki mahdolliset laput ja liput melkein postitettu [x], Kelan opintotukikorjauslappu lähetetty [ ] ja pakattavan kaman määrä ressaa jo nyt [x] ..loistavaa.

viikko vielä (lue, enään) täälä sotkamossa ja sitten nokka kohti "ihanaa" etelää. tänä kesänä tuli kyllä viimeistään todistettua, että meikä ei tule viettämään elämääni isossa kaupungissa, vaikka sielä on kaikkea ja "kaikki" on lähellä. "kaikkea" -listalle voisi lyödä vaikka ja mitä, mutta mikään niistä ei korvaa poroja tai vaaroja tai sitä että ihmiset ovat äääääääääri loistavia tai että joka ikinen asia on täälä mukavempaa ja oikeasti lähempänä. esimerkiksi siis vaikka puntti, pururata, männyt, järvet.. ;)

mutta takaisin asiaan, syksyllä olisi siis tarkoitus lähteä vaihtoon opiskelemaan vähän lisää kaivosjuttuja (tämä niille ketkä eivät tiedä miun ens vuodesta mitään). ensin vuorossa suomi (2kk), sitten saksa (2kk), englanti (vain 2kk futiksen ja oluen luvatussa maassa) ja viimeisenä hollanti. osallistujia kurssilla, tai mikä se nyt on, on 20. 2 tulee turkista, 2 kiinasta, yksi thaimaasta (WOW, iso peukku!), yksi briteistä ja yksi virosta. nämä siis on tiedossa, muista ei vielä hajua. juttu alkaa 7.9 klo 9.00 lafkalla, jännä! :)

tässä siis alkua toivottavasti tekstirikkaalle blogille..en lupaa siis vielä mitään, yritän yrittää kirjoitella tänne kovin paljon kaikkea mukavaa ja einiin mukavaa mitä tulee vastaan vuoden aikana.